20 metrin pituinen kenttähihna on ollut yksi parhaimmista ostoksista, mitä olen Kipparille hankkinut. Sen myötä voi itsekin huokaista helpotuksesta antaessaan koiran kulkea 'vapaana', sillä tarvittaessa voi aina astua hihnan päälle, mikäli hallinta jostain syystä katkeaisi. Eipä tuon karvakorvan kanssa tosin ole kovin montaa kertaa tarvinnut hihnalle talloa... :)
Vaikka kenttähihnan käyttö onkin omiaan lähinnä kesäisin, niin täällä on päästy käyttämään sitä näin talviaikaankin metsälenkkejä tallustellessa. Meidän onneksi lähimetsän tiet on ajettu tasaiseksi traktoreiden kanssa, eli ihan hirveässä lumihangessa ei tarvitse tarpoa – vaikka kyllä se pieni lumihankikin tuo ihan riittävästi vastusta kunnolle. :D Alla sitten vielä muutama video Kipparin kulkemisesta kenttähihnan kanssa ja voi että tuota pientä pörröliiniä, kun saa omistajansa niin ylpeiksi... ♡
Hyviä uutisia koulutusrintamalta! Meillä on mennyt nimittäin toisten koirien ohittaminen jo useampaa viikkoa aika lailla putkeen ja vaikka hiomista vielä riittääkin, niin nyt ollaan kyllä oikein erityisen tyytyväisiä jo saatuihin tuloksiin. :)
Vielä Kippari höristää korviaan ja nopeuttaa tassuttelutahtiaan toisen koiran huomatessaan, mutta menee tarvittaessa erittäin kiltisti ohi eikä vikuroi, jos ja kun ei pääsekään nuuskimaan. Hyppimistä ei ole enää havaittavissa, rähinästä nyt puhumattakaan, mutta silti saa taluttaja olla toki skarppina jokaisen koiran kohdalla estääkseen jo ennakkoon kaiken mahdollisen ei-halutun käyttäytymisen.
Toinen koira näköpiirissä, tassutus kiihtyy.
Miten tähän tilanteeseen sitten päädyttiin aiemmasta remmirähinä-postauksesta ja vieläpä näin lyhyessä ajassa? Kehumisella! :) Totaalikieltäytymistä toisten koirien ohittamisesta ei tarvittu oikeastaan kuin ehkä päivä tai pari, sillä sen jälkeen lipsumista tapahtui siellä hihnan toisessa päässä tuttujen koirien suhteen. Kaikeksi onneksi Kippari näyttää olevan siitä nopea oppija, ettei sen tajuntaa harhauta, vaikka se pääseekin välillä nuuskimaan tuttuja koirakavereitaan.
Enää Kippari ei siis esimerkiksi vaani vastaantulevia koiria ennen kohtaamista, jes! Ohitustreeniä aloitellessa tätä kyyryssä etenevää vaanimista esiintyi runsaasti, joten siihen puututtiinkin sitten heti ensimmäisenä. Kipparin kohdalla harhautusmenetelmänä toimi ihan puhtaasti pysäyttäminen ja/tai harhauttaminen keinolla millä hyvänsä – välillä istuttaminen, välillä kuonon alta päätä hieman nostaen jne – mitä tahansa, jotta vaaniminen loppuu ja koira kulkee nätisti vierellä. Mitään erityistä kontaktia ei tässä vaiheessa Kipparilta vaadittu, sillä se olisi (ja on vieläkin) aivan liian haastava pyyntö toisen koiran läsnäollessa... :D
Vaanimisen ehkäisyssä erityisesti seuraava motto nousi kriittiseksi: katsoa saa, muttei tuijottaa. Vieläkin on hieman vaikea määritellä etenkin yksin taluttaessa, onko Kipparin katse intensiivistä tuijotusta vai vain uteliasta katselua. Tarpeen vaatiessa ja epäselvissä tilanteissa tuijottelusta ojennetaan joka tapauksessa, sillä pakkohan koiran ei olisi katsoa lainkaan, kun kerran ohittamista on tiedossa.
Ja kun ohi on menty edes pienen ripauksen verran paremmin kuin viime kerralla, kehutaan niin paljon että koko kylä raikaa! :D Kippari näyttää innostuvan kehuista ihan hirmuisesti eikä edes kaipaa nameja siihen rinnalle, joten ohitustilanne raukeaa käytännössä siihen paikkaan mustaruskean koiran hyppiessä innoissaan kehujen saattelemana häntäänsä heilutellen. :) Toisto toistolta syntyi aina enemmän oikeasti kehumisen aihetta ja valehtelematta alle viikossa meillä oli koira, joka kulki täysin rähisemättä sekä kutakuinkin hyppimättä muiden koirien ohi. HIP HIP HURRAA! :)
Ps. Tapaus Kapo on muuten edelleen siinä mielessä ratkaisematta, että herra karhukoira ei (koulutusnäkökulmasta todettuna valitettavasti) ole tullut kaduilla kunnolla vastaan, vaan sen omistajat ovat selkeästi ottaneet välttely-tekniikan käyttöönsä ja kiertävät kaukaa kaikki vastaantulijat. Kapon reviiriä ohittaessa Kippari vielä ajoittain hypähtelee vanhaan tuttuun tapaansa, mutta pysyy ainakin ihan hiljaa eikä rähise provosoidakseen Kapoa sen enempää. Tätäkin työstetään edelleen, joten paketti ei ole vielä täysin valmis – mutta hyvin vankasti kylläkin jo kasassa! :)
Koirapuistossa voi olla hauskaa, vaikkei siellä olisikaan muita koiria. :) Kaikenlaiset hajut ja tuoksut sekä tietysti kotipihan ulkopuolella vapaasti vipeltäminen on yhtä kuin WHIII!
Oi ja voi... Meidän karvapallosta on tullut varsinainen hellyydenkipeä nallekarhu. :) Halinallehan se on ollut alusta asti, mutta viime aikoina tilanne on eskaloitunut oikein erityisen 'pahaksi', mikä ei tietysti haittaa ketään meistä!
Syliin mars!
Kippari on toki ollut aikaisemminkin muutamia tunteja yksin kotona, mutta pääosin sillä on ollut aina seuraa toisten lähtiessä töihin tai kouluun. Nyt tammikuun puolivälin jälkeen Kippari on sitten saanut totutella olemaan päivisin yksin kotona ja vaikka hauva on yksin vain noin 6h päivässä, huomaa eron kyllä kuin yöllä ja päivällä.
Osa 1: Tervetuliaisrutiini
Myönnetään heti alkuun, että meillä on edelleen ajoittainen ongelma hyppimisen kanssa. Vaikka ei se niinkään ongelmalta tunnu silloin, kun siihen lähtee itsekin mukaan... :D Joka tapauksessa Kippari tervehtii nykyään ulko-ovesta tulevaa perheenjäsentä (eli ei vieraita, onneksi) hyppäämällä oikein erityisen korkealle ja pusuttamalla! Äitiäni vasten – pituutta n. 160cm – Kippari yltää hyvin halailemaan ihan naaman korkeudelle asti. :) Hyppiminen on vähentynyt huomattavasti erityisesti isäni kohdalla hänen kouluttamisyrityksistään johtuen, mutta mamia ja itseäni Kippari saa edelleen halailla ronskein ottein... <3
Peppurapsutusta!
Osa 2: Tietokone
Kippari ei pidä siitä, että saadessaan vihdoin seuraa kotioloihin tämä kyseinen yksilö pyllähtääkin tietokoneelle tekemään töitä tai koulutehtäviä, ehei. Ja tämä tulee hyvin selväksi muutamalla rutiininomaisella liikkeellä: ensin lasketaan pehmoisen pörröinen kuono käden päälle. Mikäli mitään ei ala tapahtua, nostetaan yksi tassu ja sen perään tarvittaessa toinen. Tämän jälkeen kiivetään koko painolla selkään ja nojaillaan olkapäähän. Jos kohteella on hiuksissaan ponnari, yritetään napata ponnari samalla vaivalla pois. Viimeinen liike on ottaa rohkeasti käsivarresta kiinni ja hellästi vetää kohti ovea – pois koko tietokonehuoneesta kiitos! :D
"Anna rapsuja... Anna rapsuja... ANNA RAPSUJA!!"
Osa 3: Sohva
Mikäli Kippari havaitsee kohteensa sohvalta, kiipeää se itsekin sinne viereen, ottaa oikein lokoisan asennon ja sitten vain nauttimaan täysin rinnoin haleista ja rapsutuksista. Tarvittaessa herra kiipeää syliin asti, sillä Kipparin oma kokoluokkahan on juuri sylikoiralle sopiva... Köh...
Osa 4: Takapiha
Tahtoo takapihalle. Tahtoo pois takapihalta. Tahtoo taas takapihalle. Tahtoo vaihteeksi pois takapihalta. Erinomainen keino pitää omistajat jatkuvassa liikkeessä.
"Rapsutushetki kesken, älä häiritse." :D
Voi tuota meidän pientä tylsistynyttä ressukkaa... :) Jatkuvasti saa olla leikkimässä, mutta sitäkin enemmän pitää nimenomaan paijailla ja HALIA! Kippari tulee itse halimaan monta kertaa päivässä jalkoja vasten ja näin tehdessään se nimenomaan nojaa halittavaan ihmiseen koko painollaan. Halihetket saattavat kestää minuutista jopa viiteentoista minuuttiin, jos Kippari vain niin haluaa. :)
Voi pojat, miten toi karvakorva tuntuu välillä kaipaavan kaveria! Jokainen tyttökoira on mahdollinen tyttöystävä ja jotkut poikakoiratkin on tarkistettava varmuuden vuoksi – etenkin ne leikatut yksilöt, jotka voisivat siis tavallaan olla tyttöjäkin... :D Muutama viikko sitten meillä kävikin ihan kylässä asti Kipparin vanha tuttu, 7-vuotias leikattu suursnautseri Cindy. Kippari kulki sydämet silmissään Cindyn rinnalla ensin reippaalla metsälenkillä vapaana kirmaten ja sen jälkeen sai kuin saikin neitokaisen tuotua ihan kotiin asti! Rakkaus taitaa vain olla kovin yksipuolista, sillä Cindy ei pahemmin Kipparin leikkiinkutsuille lämpene, heh! Kippari onkin oppinut väistämään Cindyä jo pelkästä vilkaisusta – mutta vain hetkeksi, sillä sama innokas ja utelias meno jatkuu heti kun Cindy-raukka kääntää selkänsä. :)
A match made in heaven? Partakarvat ainakin yhdistää... :D
Ehkä joku päivä Kipparille tulisi ihan ikioma "tyttöystävä" kaveriksi, mutta vielä tällä hetkellä sen on tyytyminen ihmislaumaansa sekä koirapuiston typyköihin. Toiselle koiralle kun meillä ei ole varsinaisesti tarvetta, vaan ajatuksen takana on niinkin kultainen ajatus kuin leikkikaveri Kipparille... :) Mutta jos lähdetään leikkimään ajatuksella toisesta koirasta, niin (kuulemma ihan konkreettisissakin) haaveissa pyörivät rotuvaihtoehtoina mm. karkeakarvainen kettuterrieri, walesinterrieri ja jackrussellinterrieri. Nähtäväksi jää, päästäänkö joskus hamassa tulevaisuudessa toteuttamaan operaatio 'Kipparille oma koira' (:D) vai ei. Tärkeintä on kuitenkin, että meillä on nyt Kippari ja sehän riittää sellaisenaan kyllä enemmän kuin hyvin! :)
Trimmaus aloitettiin, mutta sitä ei sitten märkien kelien vuoksi koskaan saatu loppuun asti. Tai ei kyllä pitäisi sanoa koskaan, koska kyllähän se tästä vielä joku päivä jatkuu! Selästä ja kyljistä saatiin turkkia reilusti pois (vaikkei siltä ehkä näytäkään :D) kun taas pää on edelleen lähes koskematon muutamaa nyppäisyä lukuunottamatta. Näin ollen meillä on nyt sen aiemman raamikkaan komeahkon karvapalleron tilalla pentua muistuttava isopäinen pallopää. :) Ihana se on kuitenkin kaikissa karvamuodoissaan! <3
Loppuun vielä yksi kollaasi Kipparin hienosta yrityksestä tehdä perässä mitä sitten pyydetäänkään. :)
Täällä suunnassa Uuden Vuoden aatto sujui vaihtelevissa merkeissä. Jo päivällä alkaneet satunnaiset pamaukset eivät paljoa karvakorvaa hetkauttaneet, eikä lisääntyvä pauke iltalenkinkään aikana pelottanut kyllä yhtään. Kovemmille poksuille saattoi ehkä pää kääntyä, mutta sen jälkeen jatkettiin taas vinhaa vauhtia nenä lumihankia nuuskutellen. Ilo ja ylpeys oli ylimmillään hihnan toisessa päässä sen suhteen, miten reipas ja rohkea poika tämä karvapallo onkaan! :)
Sitten se tapahtui. Oma kotikatu näkyi jo horisontissa, kun jostain aivan vierestä kuului suhahdus ja kova pamaus. Kippari hypähti eteenpäin häntä alhaalla selkeästi pelästyneenä. Loppumetrit mentiin Kipparin hurjista menohaluista huolimatta eteenpäin rauhallisesti ja päättäväisesti, kuin mitään ei olisi tapahtunut eikä jääty voivottelemaan, mutta selkeästi paukuttelu alkoi häiritsemään tämän tapahtuman myötä.
Vähän leikityttäisi, mutta keskittyminen herpaantuu herkästi.
Ilta menikin sitten ajoittain läähättävän ja korkeista paikoista (sängyt, sohvat) turvaa hakevan stressaantuneen koiran menoja katsellessa. Itselle oli hieman hankalaa löytää sitä kultaista keskitietä sen suhteen, milloin rapsuttaa ja milloin taas ei, ettei vahingossa rohkaise pelokasta käytöstä. Onneksi illalle löytyi muutakin ohjelmaa, kun 4-vuotias veljenpoika Veeti oli viettämässä Uutta Vuottaan meillä ja loppupeleissä kaikki (muut paitsi Kippari) käyttäytyivät ihan normaalisti. Kippari kurkkikin uteliaasti kaukaa, kun ihmisiä kulki ulko-ovesta aika ajoin katselemaan raketteja sekä tuli uteliaana tutkimaan tinanvalantaa paukkeista huolimatta. Ihan hirveää pelkoa paukkuminen ei siis aiheuttanut, mutta selkeää arkuutta ja stressiä kyllä.
Tekisi mieli syyttää ennen iltakuutta aloittaneita paukuttelijoita, mutta tosiasia on, että sellaisia aina riittää ja toisaalta Kippari olisi saattanut pelästyä myöhemmin tapahtuneita pamauksia joka tapauksessa, naapureita kun tällä meidänkin kadulla riittää. Tapahtunut on tapahtunut eikä menneelle mitään mahda, mutta tulevaisuudessa tavoitteena ehdottomasti saada Kippari taas paukkuvarmaksi – jo ihan Kipparin omaksi parhaakseen! :) Varsinkin, kun paukkuessa ei ole kertaakaan tapahtunut mitään oikeasti pahaa eli se on vain ääni joka pelottaa. Siedätyshoitoa aletaan kokeilemaan pitkin vuotta pienin askelin ja eri metodein, jotta Kipparikin tajuaisi, ettei mitään pahaa tapahdu. Kokemuksia ja erityisesti toimiviksi havaittuja vinkkejä aiheesta otetaan vastaan!
31.12.2012 klo 23:59 – hyvä suoritus Kipparilta poksumisen yltyessä. :)
Seuraa blogiani Bloglovinin avulla Vastauksena otsikon kysymykseen, Kippari osaa puhua, riehua, varastaa vaatteita ja pyytää leikkimään ottamalla kädestä kiinni. Osaa se Kippari tosin jotain muutakin vähäisestä treenailusta huolimatta, ja tässäpä listattuna muutama sana, joiden merkityksen Kippari ymmärtää. :)
Nami! Tärkeä, tärkeä sana, jonka kuultuaan eräs mustaruskea karvapallo suhahtaa valon nopeudella keittiöön ja avaa kuonollaan namikaapin oven. Nameja kun ei saa namikaapistakaan ilman, että joku niitä erikseen kaivaa sieltä.
Kuka tuli? Juostaan keittiön ovelle kurkkimaan ja odottamaan.
Tänne! Innokkuudesta riippuen joko juostaan tai sitten löntystellään käskijän eteen ja pyllähdetään istumaan.
Seis! Tämän kuultuaan esitetään patsasta eikä hievahdeta minnekään. Käytössä lenkeillä ennen isompien teiden ylityksiä ja välillä muuten vain.
Istu! Istumista. Tapahtuu tosin yleensä jo ennen käskyä, etenkin namin läheisyydessä...
Tassu! Tassu lentää kauniissa kaaressa...
Toinen / tämä tassu! ... ja tässä sitten se toinen tassu.
Maahan! Vaatii yleensä maanittelua, koska karvapallo ei millään malttaisi mennä makaamaan. :D Tarvittaessa (jos riittävän hyvä palkkio!) singahtaa kyllä töminällä makuuasentoon, mutta muutoin tuntuu olevan ylitsepääsemättömän tylsää käydä maahan.
Paikka! Odotellaan kiltisti, kunnes toisin sanotaan. Tylsää!
Sivulle! Kierretään ensin oikealta puolelta taakse ja siitä vasemmalle puolelle istumaan. Helppoa kuin heinänteko!
Seiso! Peppu ylös maasta.
Ohi! Toimii erittäin vaihtelevalla menestyksellä. Vielä on epäselvää, ymmärtääkö Kippari käskyn merkityksen vai eikö se vain välitä siitä. Joka tapauksessa harjoittelu edelleen kesken, kiitos lukuisten vastaantulevien koirien ja omistajien, joiden kanssa sekä Kippari että ulkoiluttaja jäävät mielellään seurustelemaan. :)
Kisssssa! Vihollinen näköpiirissä, skannataan lähiympäristö katseella ja haukahdetaan varoitusmerkiksi varmuuden vuoksi.
Pupu! Saalis, saalis, saalis...
Tärrrrsky! Naapurin sileäkarvainen noutaja, missä se on, missä se on?
Hauva! Koiria näkyvillä joko livenä tai tv:ssä.
Missä isi / äiti / Jonttu / Antti / Evi? Kyseisen henkilön etsintää, yleensä osuu myös oikeaan! Pelottava havainto siitä, miten Kippari olettaa ihmisten olevan juuri niissä paikoissa, missä itse ei mielestään muka vietä niin paljoa aikaa... Eh....
Lenkille! Ilme kirkastuu. :)
Takapihalle? Vipellys takapihan oven eteen, päästä jo!
Etsi! Yleensä käytössä aktivointipelien yhteydessä, joiden luukkuja availlaan innolla namipalojen toivossa.
Tuu kattoo! Hirveällä kiireellä katsomaan, mitä katsottavaa mahtaisi olla.
Ei! Kaikki kiva kielletään...
Hyvä poika! Tunne siitä, että on maailman paras koira koko maailmassa, jee!
Meillä opetellaan varsinaisia käskyjä lähinnä aktivointitarkoituksessa, eikä Kipparista ole tarkoitus koulia tokomestaria tai sirkuskoiraa, vaikka ne varmasti joidenkin mieleen ovatkin. :) Meille riittää ihana pörröinen kotikoira, joka meidän onneksemme tottelee kyllä yllättävänkin hyvin niitä vähäisiä käskyjä, mitä sille on opetettu! Ja nopeasti tuntuu oppivan myös, sillä kovin montaa toistoa ei tarvitse Kipparin kanssa tehdä ennen kuin käsky on jo hallinnassa. Hyvä niin, sillä Kipparin mielenkiinto tuntuu laskevan toisto toistolta, joskin se silti yleensä nöyrästi toteuttaa pyynnöt, vaikka sitten vähän tylsistyneenäkin. :)
Ei tarvitse kai sanoa, mikä tässä meni pieleen... :D Mutta ei oteta sitä niin vakavasti!
Kipparilla on yksi aivan ainutlaatuinen leikkikaveri, jonka kanssa leikki on täysin erilaista kuin kenenkään muun kanssa. Ero on kuin yö ja päivä, sillä yllytyksistä ja rohkaisuista huolimatta Kippari ei suostu leikkimään tällä tavoin muiden kanssa, vain yksi otus kelpaa tähän tarkoitukseen. Kyseessä on siis silloin tällöin vanhemmillamme kääntymässä käyvä Kipparin "isoveli" Antti! :)
Leikki on ikään kuin näykkimistä ja käsien jahtaamista, mutta todellisuudessa Kippari ei pure vaan korkeintaan hellästi osuu suullaan käteen, jos sitäkään. Mitään ongelmia tästä leikkikäytöksestä ei ole myöskään heijastunut muuhun käyttäytymiseen arjen pyörteissä, vaan se on päivänselvästi rajattu vain tähän tiettyyn 'rituaaliin' ja silloinkin Kippari tuntuu olevan varmuuden vuoksi extra-varovainen kuin liian innokas. :) (Jos tällainen leikki aiheuttaisi jotain häiriökäyttäytymistä, karsisimme sen tottakai pois päiväjärjestyksestä, mutta onneksi meitä on siunattu perusluonteeltaan todella kiltillä ja kuuliaisella airispojalla!) Tarkkasilmäiset näkevät Kipparin myös louskuttavan leukojaan/hampaitaan leikin toimessa. En itse osaa sanoa, mistä koirat tuon tavan alkujaan oppivat tai mitä se mahdollisesti normaalitilanteessa merkitsee, mutta Kipparin kohdalla sitä esiintyi hyväntahtoisesti ensimmäisen kerran sen halutessa oikein kovasti jotain (leikkiä, ulos, namipalaa) ja koska Kippari tuntui sitä niin ilolla ja innolla tekevän, päätimme tehdä siitä tempun ja opettaa Kipparin tekemään sitä myös käskystä. Ja hyvin toimii! :) Siitä onkin tullut yksi Kipparin kommunikointiväline, yhdessä kaiken muun höpötyksen kanssa. Muut perheenjäsenet saavat tyytyä tämän halinallen halauksiin sekä kesympiin leikkeihin, kuten pallonheittoon ja pehmolelunmetsästykseen. Haleja tältä hurtalta saa kyllä enemmän kuin tarpeeksi eivätkä ne Kipparin puolesta katso aikaa eivätkä paikkaa; eräässä koiranäyttelyissä Kippari päätti yhtäkkiä tunkea lähes väkisin isämme syliin. Lopputulos: useamman minuutin ajan pienellä retkituolilla istuva yli 100-kiloinen mies 'päällään' 30-kiloinen hellyydenkipeä karvakuonotakajalat maassa, etujalat käden päällä ja pää olalla nojaten, tapittaen metrin päässä kulkevia koiria kuin sanoen "Tää on mun isi." Ja kun Kippari on kerran päässyt syliin tai halaukseen, sillä ei ole mikään kiire pois – nimimerkillä 15 minuuttia sängyllä liikkumatta tämä karvakasa kainalossaan maannut. :)
Hellyyskohtaukset ovat aina paikallaan perheen muillekin jäsenille, aina Hiuhaun kennelistä lähtien!
Wannabe-sylikoira...
Nojaustaktiikka toimii jos syliin ei muuten mahdu!
Pakkasta lähes -20°C ja Kippari nauttii täysin sydämin! Vekkuli luppakoira leikkii edelleen pentumaisesti lumessa aina ulos päästessään eikä halua tulla lenkeiltä kotiin ollenkaan. :) Tosin osittain kotiinpaluu taitaa ahdistaa myös siksi, että ilmassa on paljon tyttökoirien hajuja! Ollaan siinä mielessä onnekkaita, ettei Kippari ääntele ollenkaan kotona ja nyt näyttäisi suurimmaksi osaksi unohtaneen muutenkin tyttöjen olemassaolon, mutta pari yötä sitten tuli kyllä erittäin selväksi, että Kippari haluaa heti ulos ja mielellään koko ajan...
Lumiturpa!
Kumarrus!
Kenkävaras nimeltä Kippari...
Ultralutuinen karvakasa :)
Täältä tullaan!
Kipparilla tuntuu olevan muutenkin nyt oikein kunnon halinalle-kausi meneillään, sillä vaikka se onkin ollut aina oikea sylikoira kokoluokastaan huolimatta, ollaan nyt tunkemassa kainaloon keinolla ja hetkellä millä hyvänsä! Nimim. yritin kasata Ikea-huonekaluja kun herra Huomionkipeä päätti pyöriä koko ajan jaloissa ja muutaman minuutin välein tunki syliin halimaan ja vastaanottamaan rapsuja... Mutta eihän sellaista voi estääkään kun toinen niin hellyyttävästi haluaa rakkautta. :) Etenkin, kun 29kg elopainosta huolimatta huonekalujen kokoaminen meni silti kutakuinkin hyvin, sillä Kippari on vaan niin kiltti hauva ettei ongelmia juurikaan tullut - kuolaisisia käsiä lukuunottamatta!
Helppo kasata lipastoa kun toinen makaa sen päällä... :)
Lempparilenkit koostuu aina metsämaastoista, oli sitten kesä tai talvi, syksy tai kevät. Metsässä Kipparilla on myös aika ajoin mahdollisuus mennä joko täysin vapaana tai 20m kenttähihnan kanssa ja lenkkeilyyn pystyy keskittymään ihan eri tavalla, kun vastaantulevia ihmisiä tai koiria ei tule jatkuvalla syötöllä vastaan. Eräänlaista mielenrauhaa siis. :)
Lumi ei ole este metsälenkeille, mutta pimeys kyllä on. Siispä metsälenkeille talvella vain aamulla / päivällä. :)
Loppuun vielä kepinheitto-video Kipparista kenttähihnassa...
... sekä yksi ilman hihnaa (kuvattu keväällä 2012, Kippari vasta ihan ekoja kertoja metsässä vapaana)! Ja kyllä, videon alussa Kipparin iskä toteaa "ETSI! ... (Se on) huono löytämään." :D
Ensimmäinen airedalemme Retu ei paljoa inahdellut soittimista tai tv:stä tuleville äänille, ulvomistakaan siltä ei kuullut lähes koskaan. Toinen airedalemme Rundi puolestaan ilmaisi laulutaitojaan pianoa, nokkahuilua, huuliharppua ja muita vastaavia soittimia säestäessään. Kipparin kohdalla huomasimme, että trendi on kasvava...
Voisiko koiramme olla enää vokaalisempi?
Kippari on erittäin kova poika juttelemaan. Siltä ei tarvitse paljoa kysellä, kun tulee vastaukseksi mahdollisesti ensin vinkunaa ja sen jälkeen perinteinen "waw-waw-waw". Höpöttelyt ovat Kipparille arkipäivää, ja välillä tuntuu, että sen suonissa virtaa tunnetusti äänekkäiden husky-koirien verta... Pari videota demonstraationa alla. :)
Vinkumista...
... ja sitten waw-waw-waw.
Mutta eihän se vielä mihinkään riitä. Vauhtiin päästyä on vaikea lopettaa, ja usein Kippari päättääkin juttelunsa lauluharjoituksiin. Sääli sinänsä, ettei herran lauluääni ole yhtä hurmaava kuin mitä kenties itse kuvitteleekaan.
Niille, jotka ovat huolissaan Kipparin ulvomisen olevan mahdollisesti stressiperäistä tai aiheutuvan ikävistä äänistä korvissa:
Koiran ulvonnasta voidaan olla montaa mieltä ja ulvomistapojakin on monia – tapa ulvoa yksinäisyyttä tai pelkoa on täysin erilaista kuin mitä Kippari (tai jo edesmennyt Rundi) toteuttaa musiikkia kuullessaan. Kun karvakorva tulee vapaaehtoisesti toiselta puolelta taloa itse pianon viereen istumaan ja laulamaan, käyttäytyy normaalin iloisesti ja sekäulvonnan aikana että päätteeksi heiluttaa häntäänsä vauhdikkaasti, ei kyse varmasti ole mistään ikävästä tunteesta. :) Erään teorian mukaan koirilla on oma herkkyysasteikkonsa, jonka yli menevät äänet saavat aikaan ulvomisrefleksin ilman mitään sen suurempaa ärsytystä korvissa ja toisilla koirilla kynnys on matalammalla kuin toisilla, joten tähän on luottaminen Kipparin kanssa. Mitenkään usein Kipparia ei sentään tieten tahtoen ulvoteta ja ulvominen pyritään pitämään minimissä silloinkin, jos ja kun koiruus sille tielle lähtee. Näitä tilanteita osuu kuitenkin niin usein kohdalle, että pari videota on joka tapauksessa saatu napattua – ja alla jälleen todistusaineistoa!
Laulamista...
...ja muuten vain ulvomista!
Kuten huomata saattaa, lopettaminen on hankalaa kun on kerran kurkkunsa avannut. :D Yleensä tehokkainta on olla hiljaa ja siirtyä muualle, mutta vaistomaisesti tulee rauhoiteltua koiraa varmuuden vuoksi ja yritettyä jonkinlaista harhauttamista.
Loppuun vielä kolmas huomio; Kippari tykkää myös erittäin paljon katsella koiravideoita YouTubesta! Tykkää se toki katsoa koiraohjelmia (piirretytkin käy...) telkkaristakin, mutta YouTube on varmempi valinta laajan tarjontansa kera. Näille videoille Kippari ei enää välttämättä ulise, mutta seuraa sen sijaan sitäkin intensiivisemmin. :)
YouTuben koiravideot kiinnostaa aina!
Hiljaisuudessa Ice Age 4 -leffaa korvat liikkuen tapittaen. :)
Tähän postaukseen osui ihan hirmuinen läjä videoita, mutta kuvilla olisi hieman vaikeaa demonstroida koiran vokalisointia... :D Ensi kerralla pysyttäydytään taas kuvissa... ehkä!
Kuten päätellä saattaa, airedalenterrieri kuuluu aktiivisiin rotuihin niin kokonsa kuin terrieri-lisäliitteensäkin puolesta. Tästä syystä ainakin meille on hyvin tärkeää harrastaa Kipparin kanssa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin riittävästi, jotta sekä koira että myöskin koti pysyy ehjänä – koiran itsekeksimät aivojumpat kun eivät yleensä ole niitä omistajia miellyttäviä ratkaisuja... :D Ja pääasiassa lenkkeilykaveriksi Kippari on airedalenterrierinä hankittukin, sillä rotu, jonka on pakko saada päivittäin pidempiä lenkkejä, pakottaa luonnollisestikin myös omistajansa pysymään paremmassa kunnossa. :) Kippari on sekä kotioloissa että lenkeillä (airikseksi!) rauhallinen kaveri. Osa siitä juontaa juurensa varmasti geeniperimästä ja yleisestä luonteesta, mutta takuuvarmasti myös liikunnalla on oma osuutensa. Venäyttäessään selkänsä pari kuukautta sitten langetti eläinlääkäri Kipparille viikon sairasloman, jonka aikana lenkit täytyi pitää minimissä ja riehumista vältettävä kaikin keinoin. Lopputuloksena Kippari muuttui levottomaksi ja tylsistyneeksi terrieriksi, joka yritti keksiä itselleen tekemistä kaikenlaisella touhuamisella sekä ravasi vähän väliä jokaisen luona pyytämässä leikkimään. Toki Kippari on normaalistikin leikkisä ja kekseliäs, mutta alkuviikon aikana turhautuneisuus näkyi todella selkeästi hauvelista. Onneksi loppuviikkoa kohti liikunnan määrää uskalsi jo nostaa ja samalla koheni Kipparinkin mieliala! Lenkkeilynäkökulmasta Kipparilla on myöskin melko lokoisat oltavat: metsään pääsee suoraan takapihan portista, pururadalle kadun päästä ja etuovesta kävelyteille viihtyisää ja koirarikasta asuinaluetta kiertelemään. Takapihalle Kippari pääsee myös halutessaan koska vain pyytämällä, mutta yksin herra ei siellä kovinkaan pitkiä aikoja varsinkaan näin kosteammilla ilmoilla viihdy, vaan tilanne vaatii yleensä esimerkiksi palloleikkejä.
Kipparin lenkkeilyrutiineista on vaikea sanoa sitä tai tätä, sillä ihan kiveen kirjoitettua rutiinia ne eivät kuitenkaan tuppaa olemaan. Pääasiassa Kippari lenkkeilee keskimäärin 12-15km päivässä, näin talvea kohti mennessä huonot kelit tuppaavat lyhentämään lenkkipituutta hieman. Lenkkeillessään Kippari kulkee aika lailla kaikkia asuinalueemme maastoja hyödyntäen ja välillä mennään myöskin vapaana, joko lähes koko ajan 20m kenttähihnan turvin tai sitten keskellä-ei-mitään pienen hetken ihan täysin vapaana kirmaten, namipussi taskussa rapisten ja luoksetuloa vähän väliä treenaten. Säännöllinen aamulenkki tapahtuu yleensä heti aamulla herättyä tai viimeistään aamukahvin jälkeen, mutta sen pituus ja maasto vaihtelevat suuresti fiiliksen mukaan. Välillä mennään pururadalta hiekkatielle, hiekkatieltä metsätielle, metsätieltä metsäpolulle ja metsäpolulta asvaltoidulle kävelytielle, toisinaan mennään suoraan kävelykadulle tassuttelemaan ja moikkaamaan muita koirakavereita ja joskus suunnataan suoraan metsään pyörimään erilaisia polkuja ja kallioita pitkin. Maastojen vaihtelu on hyväksi tottakai paitsi mielelle, myös kasvavan nuoren koiran luustolle ja nivelille pehmeän pururadan ja metsämaaston ansiosta.
Päivän toinen lenkki suuntautuu sekin päivänvalon riittävyyden mukaan joko metsään tai kävelykaduille, toisinaan päätyen myös koirapuistossa telmimiseen jos sieltä muita karvakorvia vain tuntuu löytyvän. Lisäksi Kippari "joutuu" kävelykaduilla ulkoillessaan kiipeämään reilusti, sillä asuinalue, jossa tukikohtamme sijaitsee, on 200m korkean mäen päällä. Kunnon kuntoilua siis tiedossa päivittäin myös ulkoiluttajille, ja hyvä niin – Kipparin tultua meille lähti Kipparin "isiltä" neljässä kuukaudessa 14kg pois vyötäröltä! Olipa sitä varaa tosin kertynytkin, kun vuoden päivät ilman airedalea joutui elämään... Talven tultua lenkkeilyt täytyy todennäköisesti enimmäkseen – tosin ei silloinkaan kokonaan – jättää kävelyteiden varaan, mutta aina lumen uupuessa Kipparin kanssa touhuillaan todella paljon metsässä. Kippari alkaakin pikkuhiljaa oppia jo 'kotimetsät' kuin omat tassunsa, vaikka paljon olisi vielä opittavaakin ensimmäisen airiksemme Retun lähes 15 vuoden kokemukseen nähden... :) Monen tunnin sienireissutkin saavat alkunsa jo kevät-kesällä ja päättyvät vasta myöhään syksyllä, kun viimeisimmätkin sienet on poimittu. Nähtäväksi jää, oppisiko Kippari joskus vainuamaan itse sieniä vai tallusteleeko vain nykyiseen tyyliin innokkaana seuralaisena ympäristöään mielenkiinnolla tutkien ja intohimoisesti nuuskutellen.
Kalliolla, kukkulalla...
Viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä, on henkinen aktivointi. Kipparin ylivoimaisia suosikkileluja ovat aktivointilelut! Nameja on kiva metsästää ja välillä jopa ihan kuivia nappuloitakin, mutta koska Kippari on nopea oppimaan, alkavat nämä nykyiset aktivointipelit olla jo aivan liian helppoja tälle älypäälle. Alla olevissa videoissa Kippari on pelannut kyseisillä leluilla vasta muutaman kerran eli nykyään ei enää kauaa nenä nimenomaan tuhise, kun namipalat on jo onnistuneesti metsästetty.
Lisäksi Kipparin kanssa touhuillaan päivän aikana niin tottelevaisuusharjoituksia kuin ihan arkisia askareitakin, joita ei tule erikseen edes ajateltua aktivointina. Kippari pääsee halutessaan osaksi kaikkia päivittäisiä askareita, sillä toistaiseksi ei ole ollut mitään tarvetta rajoittaa Kipparilta pääsyä mihinkään, päinvastoin sitä rohkaistaan tutustumaan erilaisiin ja uusiin tilanteisiin. Kieltämättä saunan puukori on kyllä suuren suuri houkutus ja onpa sieltä lähtenyt muutaman kerran halko järsittäväksikin, mutta pääosin pelkkä nuuskuttelu ja halkojen ihailu nenäkosketuksessa riittää. :)
Unikin maittaa makeasti, kun on koko päivän touhuillut. Ja nukkuminen tapahtuu perinteiseen airistyyliin – ketarat kohti taivasta, tottakai!
