Kiltti poika :)

Täällä suunnassa on aloitettu Kipparin (ja taluttajan) treenaaminen juoksulenkeillä ja täytyy kyllä myöntää, että nyt on karvapallossa suorastaan luonnonlahjakkuutta havaittavissa! Aiempien kokeilujen äkkipysähdyksetkin ovat vaihtuneet ennakoitaviksi nerokkaan hidastamisen johdosta ja tahti pysyy ihanan tasaisena ravina koko ajan, jess! Kuka tämän koiran on kouluttanut poissaollessani? :D Arvatkaapa vaan, maltetaanko me enää tehdä kävellen lenkkejä ollenkaan... ♡

Kuratassu auttoi allekirjoittanutta pääsemään yli myös kastematopelosta, sillä juostessa ei voi enää kytätä millintarkkaan sitä, missä niitä oikein luikertelee. :p

Postailin tänne myös aikaisemmin Kipparin 'villin lännen käyttäytymisestä' yhden erityisen koiran kohdalla. Kyseessä on siis samainen karjalankarhukoira, jonka aggressiivisesta pihavartioimisesta ja kaaosmaisista lenkkikohtaamisista Kippari on provosoitunut niin suuresti, ettei se kestä edes ajatusta tästä kyseisestä hauvelista ilman puhisemista ja pomppimista.

Vaikka harjoitukset ovat tuottaneet tulosta todella hienosti, niin tämän Kapo-herran kohdalla työnsarkaa vielä riittää. Muiden koirien kohdalla Kippari uskoo onneksi käskyä 'ohi / sivu' eikä ohittamisessa ole 95%:ssa tilanteista ongelmia. :) Sekin on uponnut vihdoin Kipparin kaaliin, ettei muita koiriakaan ei ole pakko päästä joka kerralla nuuskuttelemaan vaikka mieli tekisikin. On se vaan niin kiltti poika, kun uskoo loppujen lopuksi kaiken minkä sille sanoo, vaikkei kaikki aina miellyttäisikään! :)

Tässä vielä demonstraationa Kapon reviirin ohitus juoksulenkillä ollessa, josta käy ilmi Kipparin reaktio sekä siitä laantuminen. Koiraahan ei tällä kertaa pihalla edes ollut, muussa tapauksessa olisi taustalta kuulunut melkoisen raivokas haukku. :D Kipparin reaktio on kuitenkin sama joka tapauksessa, oli Kapo pihalla tai ei – pomppimista ja puhisemista muutama metri ja komennuksien jälkeen palataan aika nopeasti normaalitilaan. Vielä kun saataisiin ne pomput ja puhinat pois, niin kokonaisuus olisi bueno. :)

Kuvapostaus: metsää, riistaa & itseopittua jäljestämistä

Varoitus: postaus sisältää PALJON kuvia (joista suurinta osaa tähdittää ERITTÄIN suloinen airedalenterrieri-nuorukainen)! :)

Kipparin arkirutiineihin kuuluva pitkä kahden tunnin metsälenkki sisälsi tällä kertaa jotain ihan uutta ja ihmeellistä – reitiltä löytyi hirvenraatoja, kuollut mäyrä sekä valkoisenaan hohtavia eläimen pääkalloja! Auringonpaisteiset kuvat saavat puhua lopputarinan puolestaan. :)

Ohitusonnistumisia! :)

Hyviä uutisia koulutusrintamalta! Meillä on mennyt nimittäin toisten koirien ohittaminen jo useampaa viikkoa aika lailla putkeen ja vaikka hiomista vielä riittääkin, niin nyt ollaan kyllä oikein erityisen tyytyväisiä jo saatuihin tuloksiin. :)

Vielä Kippari höristää korviaan ja nopeuttaa tassuttelutahtiaan toisen koiran huomatessaan, mutta menee tarvittaessa erittäin kiltisti ohi eikä vikuroi, jos ja kun ei pääsekään nuuskimaan. Hyppimistä ei ole enää havaittavissa, rähinästä nyt puhumattakaan, mutta silti saa taluttaja olla toki skarppina jokaisen koiran kohdalla estääkseen jo ennakkoon kaiken mahdollisen ei-halutun käyttäytymisen.

Toinen koira näköpiirissä, tassutus kiihtyy.

Miten tähän tilanteeseen sitten päädyttiin aiemmasta remmirähinä-postauksesta ja vieläpä näin lyhyessä ajassa? Kehumisella! :) Totaalikieltäytymistä toisten koirien ohittamisesta ei tarvittu oikeastaan kuin ehkä päivä tai pari, sillä sen jälkeen lipsumista tapahtui siellä hihnan toisessa päässä tuttujen koirien suhteen. Kaikeksi onneksi Kippari näyttää olevan siitä nopea oppija, ettei sen tajuntaa harhauta, vaikka se pääseekin välillä nuuskimaan tuttuja koirakavereitaan.

Enää Kippari ei siis esimerkiksi vaani vastaantulevia koiria ennen kohtaamista, jes! Ohitustreeniä aloitellessa tätä kyyryssä etenevää vaanimista esiintyi runsaasti, joten siihen puututtiinkin sitten heti ensimmäisenä. Kipparin kohdalla harhautusmenetelmänä toimi ihan puhtaasti pysäyttäminen ja/tai harhauttaminen keinolla millä hyvänsä – välillä istuttaminen, välillä kuonon alta päätä hieman nostaen jne – mitä tahansa, jotta vaaniminen loppuu ja koira kulkee nätisti vierellä. Mitään erityistä kontaktia ei tässä vaiheessa Kipparilta vaadittu, sillä se olisi (ja on vieläkin) aivan liian haastava pyyntö toisen koiran läsnäollessa... :D

Vaanimisen ehkäisyssä erityisesti seuraava motto nousi kriittiseksi: katsoa saa, muttei tuijottaa. Vieläkin on hieman vaikea määritellä etenkin yksin taluttaessa, onko Kipparin katse intensiivistä tuijotusta vai vain uteliasta katselua. Tarpeen vaatiessa ja epäselvissä tilanteissa tuijottelusta ojennetaan joka tapauksessa, sillä pakkohan koiran ei olisi katsoa lainkaan, kun kerran ohittamista on tiedossa.

Ja kun ohi on menty edes pienen ripauksen verran paremmin kuin viime kerralla, kehutaan niin paljon että koko kylä raikaa! :D Kippari näyttää innostuvan kehuista ihan hirmuisesti eikä edes kaipaa nameja siihen rinnalle, joten ohitustilanne raukeaa käytännössä siihen paikkaan mustaruskean koiran hyppiessä innoissaan kehujen saattelemana häntäänsä heilutellen. :) Toisto toistolta syntyi aina enemmän oikeasti kehumisen aihetta ja valehtelematta alle viikossa meillä oli koira, joka kulki täysin rähisemättä sekä kutakuinkin hyppimättä muiden koirien ohi. HIP HIP HURRAA! :)

Ps. Tapaus Kapo on muuten edelleen siinä mielessä ratkaisematta, että herra karhukoira ei (koulutusnäkökulmasta todettuna valitettavasti) ole tullut kaduilla kunnolla vastaan, vaan sen omistajat ovat selkeästi ottaneet välttely-tekniikan käyttöönsä ja kiertävät kaukaa kaikki vastaantulijat. Kapon reviiriä ohittaessa Kippari vielä ajoittain hypähtelee vanhaan tuttuun tapaansa, mutta pysyy ainakin ihan hiljaa eikä rähise provosoidakseen Kapoa sen enempää. Tätäkin työstetään edelleen, joten paketti ei ole vielä täysin valmis – mutta hyvin vankasti kylläkin jo kasassa! :)

Eroon remmirähinästä?

Nyt kaikki toimivaksi havaitut vinkit kehiin reilun 1,5-vuotiaan murrosikäisen karvaturrin remmirähinän kitkemiseksi, kiitos!

Kippari on viime aikoina aloittanut vaihtelevalla menestyksellä remmirähinän (välillä onnistuu siinä, toisinaan taas ei), joka on eskaloitunut viime aikoina varsinaiseksi ongelmatilanteeksi erityisesti 'veriviholliskoiran' tullessa lenkeillä vastaan. Raotetaanpa vähän tilannetta laajemmin...

Kippari ei ole välinpitämätön muita koiria kohtaan, ehei. Se reagoi aina toiseen koiraan sellaisen nähdessään – koirapuistoa kohti mennään vauhdilla ja selkeällä iloisella mielellä, vastaantulevat koirat laukaisevat joko vaanimisefektin tai tuijotuskilpailun. Lopputulos riippuu sitten siitä, pysähdytäänkö toisen koiran kanssa nuuskimaan (kuten yleensä tehdäänkin, sillä tunnetaan suuri osa alueen koiranomistajista koirineen) vai yritetäänkö kävellä ohi huomioimatta. Nuuskiminen päätyy lähes aina iloiseen kohtaamiseen, kun taas ohittaminen päätyy kiskomiseen sekä toisinaan myöskin uhitteluun ja yritykseen hypätä kohti toista koiraa. Lisättäköön kuitenkin, että myös iloinen leikkihetki saattaa joskus päätyä myös Kipparin yrityksiin alistaa toista koiraa tassulla tai päällä, siihen Kipparilla on tosiaan taipumusta, vaikka mielellään muihin koiriin tutustuukin.

Ongelmia tulee yleensä suurten koirien, erityisesti urosten kohdalla, mutta myös pienet koirat saavat osakseen ohitustilanteessa turhankin innostunutta hyppimistä sekä ajoittain myös ääntelyä. Ja rohkenisin tässä nyt oman koirani sekä koiria ylipäätään sen verran tuntevana sanoa, ettei Kippari (onneksi!) osoita pikkukoiria kohtaan aggressiivisuutta vaan nimenomaan sitä innostuneisuutta ja sen myötä turhautuneisuutta, kun ei päästäkään nuuskuttelemaan. Isoilla koirilla se on sitten kenties sekoitus kaikkia tunnetiloja.

Ja sitten on vielä tapaus Kapo. Karjalankarhukoira-mix, josta on kehkeytynyt Kipparin verivihollinen. Koira on varmasti kotioloissa varsin ihana tapaus – niin kuin kaikki karvaiset perheenjäsenet :) – mutta se on onnistunut provosoimaan Kipparia sekä lenkillä vastaantullessaan että erityisesti lenkkireitillämme olevan piha-aitauksensa lähestulkoon raivoisalla vartioimisellaan. Vain tästä koirasta voin sanoa syvällä rintaäänellä, että Kippari todella vihaa Kapoa tällä hetkellä, eikä tunnetila taida erota vastapuolellakaan. Kyseinen mustavalkea koira vartioi reviiriään todella suurella intensiteetillä niin Kipparilta kuin muiltakin ohikulkevilta koirilta, johon Kippari vastaa hyppelehtimällä ja uhoilemalla kadun puolelta aina jos pystyy. Tähänkin on tottakai puututtu ja toisinaan harjoitukset tuottavat tulosta (= kiltisti ohi kulkevan Kipparin), mutta säännöllistä välinpitämättömyyttä ei ole saavutettu. Ja auta armias, jos Kapo sattuu tulemaan kävelytiellä vastaan... Se on silloin meidän Kippari, josta lähtee isompi ääni. Kyllä hävettää!

Kippari sekä Kapo-koiran peppu mätsärissä 05/2012, kun uhittelua ei vielä havaittavissa.

Olemme tähän mennessä käyttäneet ohitustilanteissa keinoina 

1. erityisen herkullista koirien vanilja-muffinssia (toimi ensimmäisiä kertoja jotenkuten toisia koiria ohittaessa, kunnes Kapo käveli vastaan...),
2. vinkulelua (ei toimi),
3. rauhallisuutta ja reagoimattomuutta (toimii huonosti), 
4. kieltämistä joko pysähtymättä (toimii huonosti) tai
5. toistuvaa 'kieltämistä' pysähtymällä ja odottamalla, kunnes toinen koira menee ohi (toimii yleensä parhaiten, mutta vaihtelevasti) sekä vielä
6. pysähtymistä ja fyysisesti kuonosta kiinni pitämistä, kunnes toinen koira menee ohi (toimii kuten kohta 5).

Tilanne on varmasti monen suusta tuttu – kun koira tulee vastaan, mikään hihnan toisessa päässä ei tunnu enää kiinnostavan! Olemme tiukentaneet myös johtajuutta sääntöjen tiukentamisella niin kotona kuin hihnassakin, mutta tällä hetkellä tuntuu, että tilanne polkee muutoin paikallaan. Koiramaailmastakin löytyy niin paljon eri koulutuskuntia, että pää menee pyörälle sen suhteen, minkä suuntauksen valitsee. Kaikki kokeillaan varmaankin loppupeleissä jos on pakko! Mutta jos jollekin tulee mieleen, mikä olisi hyväksi havaittu keino tämäntyyppisen koiran ohitusongelmiin ja -harjoituksiin, niin antakaa tulla vinkkejä esimerkiksi kommenttiboksiin – aiomme kokeilla kaikkia ehdotuksia. :)

EDIT: Johtajuusongelmia meillä ei esiinny missään muussa tilanteessa kuin lenkeillä, sillä Kippari ei ole oikeastaan lainkaan dominoiva luonne ihmisiä kohtaan – toisia koiria kohtaan sitten kyllä. Lisäksi remmirähinä on rajoittunut vain koiran kohtaamishetkeen, eli ohitustilanteen jälkeen tämä mustaruskea paholainen (:D) hyppelehtii innoissaan ja katselee joskus jopa sinne hihnan toiseen päähän kuin sanoen "Enkö ollutkin hieno poika kun puolustin noin hyvin?!" HUOH...

Karvapalleroinen

Trimmaus aloitettiin, mutta sitä ei sitten märkien kelien vuoksi koskaan saatu loppuun asti. Tai ei kyllä pitäisi sanoa koskaan, koska kyllähän se tästä vielä joku päivä jatkuu! Selästä ja kyljistä saatiin turkkia reilusti pois (vaikkei siltä ehkä näytäkään :D) kun taas pää on edelleen lähes koskematon muutamaa nyppäisyä lukuunottamatta. Näin ollen meillä on nyt sen aiemman raamikkaan komeahkon karvapalleron tilalla pentua muistuttava isopäinen pallopää. :) Ihana se on kuitenkin kaikissa karvamuodoissaan! <3

Loppuun vielä yksi kollaasi Kipparin hienosta yrityksestä tehdä perässä mitä sitten pyydetäänkään. :)

Uusi Vuosi 2013

Täällä suunnassa Uuden Vuoden aatto sujui vaihtelevissa merkeissä. Jo päivällä alkaneet satunnaiset pamaukset eivät paljoa karvakorvaa hetkauttaneet, eikä lisääntyvä pauke iltalenkinkään aikana pelottanut kyllä yhtään. Kovemmille poksuille saattoi ehkä pää kääntyä, mutta sen jälkeen jatkettiin taas vinhaa vauhtia nenä lumihankia nuuskutellen. Ilo ja ylpeys oli ylimmillään hihnan toisessa päässä sen suhteen, miten reipas ja rohkea poika tämä karvapallo onkaan! :)

Sitten se tapahtui. Oma kotikatu näkyi jo horisontissa, kun jostain aivan vierestä kuului suhahdus ja kova pamaus. Kippari hypähti eteenpäin häntä alhaalla selkeästi pelästyneenä. Loppumetrit mentiin Kipparin hurjista menohaluista huolimatta eteenpäin rauhallisesti ja päättäväisesti, kuin mitään ei olisi tapahtunut eikä jääty voivottelemaan, mutta selkeästi paukuttelu alkoi häiritsemään tämän tapahtuman myötä.

Vähän leikityttäisi, mutta keskittyminen herpaantuu herkästi.

Ilta menikin sitten ajoittain läähättävän ja korkeista paikoista (sängyt, sohvat) turvaa hakevan stressaantuneen koiran menoja katsellessa. Itselle oli hieman hankalaa löytää sitä kultaista keskitietä sen suhteen, milloin rapsuttaa ja milloin taas ei, ettei vahingossa rohkaise pelokasta käytöstä. Onneksi illalle löytyi muutakin ohjelmaa, kun 4-vuotias veljenpoika Veeti oli viettämässä Uutta Vuottaan meillä ja loppupeleissä kaikki (muut paitsi Kippari) käyttäytyivät ihan normaalisti. Kippari kurkkikin uteliaasti kaukaa, kun ihmisiä kulki ulko-ovesta aika ajoin katselemaan raketteja sekä tuli uteliaana tutkimaan tinanvalantaa paukkeista huolimatta. Ihan hirveää pelkoa paukkuminen ei siis aiheuttanut, mutta selkeää arkuutta ja stressiä kyllä.

Tekisi mieli syyttää ennen iltakuutta aloittaneita paukuttelijoita, mutta tosiasia on, että sellaisia aina riittää ja toisaalta Kippari olisi saattanut pelästyä myöhemmin tapahtuneita pamauksia joka tapauksessa, naapureita kun tällä meidänkin kadulla riittää. Tapahtunut on tapahtunut eikä menneelle mitään mahda, mutta tulevaisuudessa tavoitteena ehdottomasti saada Kippari taas paukkuvarmaksi – jo ihan Kipparin omaksi parhaakseen! :) Varsinkin, kun paukkuessa ei ole kertaakaan tapahtunut mitään oikeasti pahaa eli se on vain ääni joka pelottaa. Siedätyshoitoa aletaan kokeilemaan pitkin vuotta pienin askelin ja eri metodein, jotta Kipparikin tajuaisi, ettei mitään pahaa tapahdu. Kokemuksia ja erityisesti toimiviksi havaittuja vinkkejä aiheesta otetaan vastaan!

31.12.2012 klo 23:59 – hyvä suoritus Kipparilta poksumisen yltyessä. :)

Mitä Kippari osaa?

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Vastauksena otsikon kysymykseen, Kippari osaa puhua, riehua, varastaa vaatteita ja pyytää leikkimään ottamalla kädestä kiinni. Osaa se Kippari tosin jotain muutakin vähäisestä treenailusta huolimatta, ja tässäpä listattuna muutama sana, joiden merkityksen Kippari ymmärtää. :)

• Nami! Tärkeä, tärkeä sana, jonka kuultuaan eräs mustaruskea karvapallo suhahtaa valon nopeudella keittiöön ja avaa kuonollaan namikaapin oven. Nameja kun ei saa namikaapistakaan ilman, että joku niitä erikseen kaivaa sieltä.
• Kuka tuli? Juostaan keittiön ovelle kurkkimaan ja odottamaan.
• Tänne! Innokkuudesta riippuen joko juostaan tai sitten löntystellään käskijän eteen ja pyllähdetään istumaan.
• Seis! Tämän kuultuaan esitetään patsasta eikä hievahdeta minnekään. Käytössä lenkeillä ennen isompien teiden ylityksiä ja välillä muuten vain.
• Istu! Istumista. Tapahtuu tosin yleensä jo ennen käskyä, etenkin namin läheisyydessä...
• Tassu! Tassu lentää kauniissa kaaressa...
• Toinen / tämä tassu! ... ja tässä sitten se toinen tassu.
• Maahan! Vaatii yleensä maanittelua, koska karvapallo ei millään malttaisi mennä makaamaan. :D Tarvittaessa (jos riittävän hyvä palkkio!) singahtaa kyllä töminällä makuuasentoon, mutta muutoin tuntuu olevan ylitsepääsemättömän tylsää käydä maahan.
• Paikka! Odotellaan kiltisti, kunnes toisin sanotaan. Tylsää!
• Sivulle! Kierretään ensin oikealta puolelta taakse ja siitä vasemmalle puolelle istumaan. Helppoa kuin heinänteko!
• Seiso! Peppu ylös maasta.
• Ohi! Toimii erittäin vaihtelevalla menestyksellä. Vielä on epäselvää, ymmärtääkö Kippari käskyn merkityksen vai eikö se vain välitä siitä. Joka tapauksessa harjoittelu edelleen kesken, kiitos lukuisten vastaantulevien koirien ja omistajien, joiden kanssa sekä Kippari että ulkoiluttaja jäävät mielellään seurustelemaan. :)
• Kisssssa! Vihollinen näköpiirissä, skannataan lähiympäristö katseella ja haukahdetaan varoitusmerkiksi varmuuden vuoksi.
• Pupu! Saalis, saalis, saalis...
• Tärrrrsky! Naapurin sileäkarvainen noutaja, missä se on, missä se on?
• Hauva! Koiria näkyvillä joko livenä tai tv:ssä.
• Missä isi / äiti / Jonttu / Antti / Evi? Kyseisen henkilön etsintää, yleensä osuu myös oikeaan! Pelottava havainto siitä, miten Kippari olettaa ihmisten olevan juuri niissä paikoissa, missä itse ei mielestään muka vietä niin paljoa aikaa... Eh....
• Lenkille! Ilme kirkastuu. :)
• Takapihalle? Vipellys takapihan oven eteen, päästä jo!
• Etsi! Yleensä käytössä aktivointipelien yhteydessä, joiden luukkuja availlaan innolla namipalojen toivossa.
• Tuu kattoo! Hirveällä kiireellä katsomaan, mitä katsottavaa mahtaisi olla.
• Ei! Kaikki kiva kielletään...
• Hyvä poika! Tunne siitä, että on maailman paras koira koko maailmassa, jee!

Meillä opetellaan varsinaisia käskyjä lähinnä aktivointitarkoituksessa, eikä Kipparista ole tarkoitus koulia tokomestaria tai sirkuskoiraa, vaikka ne varmasti joidenkin mieleen ovatkin. :) Meille riittää ihana pörröinen kotikoira, joka meidän onneksemme tottelee kyllä yllättävänkin hyvin niitä vähäisiä käskyjä, mitä sille on opetettu! Ja nopeasti tuntuu oppivan myös, sillä kovin montaa toistoa ei tarvitse Kipparin kanssa tehdä ennen kuin käsky on jo hallinnassa. Hyvä niin, sillä Kipparin mielenkiinto tuntuu laskevan toisto toistolta, joskin se silti yleensä nöyrästi toteuttaa pyynnöt, vaikka sitten vähän tylsistyneenäkin. :)

Ei tarvitse kai sanoa, mikä tässä meni pieleen... :D Mutta ei oteta sitä niin vakavasti!

Erikoislaatuinen leikkikaveri

Kipparilla on yksi aivan ainutlaatuinen leikkikaveri, jonka kanssa leikki on täysin erilaista kuin kenenkään muun kanssa. Ero on kuin yö ja päivä, sillä yllytyksistä ja rohkaisuista huolimatta Kippari ei suostu leikkimään tällä tavoin muiden kanssa, vain yksi otus kelpaa tähän tarkoitukseen. Kyseessä on siis silloin tällöin vanhemmillamme kääntymässä käyvä Kipparin "isoveli" Antti! :)

Leikki on ikään kuin näykkimistä ja käsien jahtaamista, mutta todellisuudessa Kippari ei pure vaan korkeintaan hellästi osuu suullaan käteen, jos sitäkään. Mitään ongelmia tästä leikkikäytöksestä ei ole myöskään heijastunut muuhun käyttäytymiseen arjen pyörteissä, vaan se on päivänselvästi rajattu vain tähän tiettyyn 'rituaaliin' ja silloinkin Kippari tuntuu olevan varmuuden vuoksi extra-varovainen kuin liian innokas. :) (Jos tällainen leikki aiheuttaisi jotain häiriökäyttäytymistä, karsisimme sen tottakai pois päiväjärjestyksestä, mutta onneksi meitä on siunattu perusluonteeltaan todella kiltillä ja kuuliaisella airispojalla!)

Tarkkasilmäiset näkevät Kipparin myös louskuttavan leukojaan/hampaitaan leikin toimessa. En itse osaa sanoa, mistä koirat tuon tavan alkujaan oppivat tai mitä se mahdollisesti normaalitilanteessa merkitsee, mutta Kipparin kohdalla sitä esiintyi hyväntahtoisesti ensimmäisen kerran sen halutessa oikein kovasti jotain (leikkiä, ulos, namipalaa) ja koska Kippari tuntui sitä niin ilolla ja innolla tekevän, päätimme tehdä siitä tempun ja opettaa Kipparin tekemään sitä myös käskystä. Ja hyvin toimii! :) Siitä onkin tullut yksi Kipparin kommunikointiväline, yhdessä kaiken muun höpötyksen kanssa.

Muut perheenjäsenet saavat tyytyä tämän halinallen halauksiin sekä kesympiin leikkeihin, kuten pallonheittoon ja pehmolelunmetsästykseen. Haleja tältä hurtalta saa kyllä enemmän kuin tarpeeksi eivätkä ne Kipparin puolesta katso aikaa eivätkä paikkaa; eräässä koiranäyttelyissä Kippari päätti yhtäkkiä tunkea lähes väkisin isämme syliin. Lopputulos: useamman minuutin ajan pienellä retkituolilla istuva yli 100-kiloinen mies 'päällään' 30-kiloinen hellyydenkipeä karvakuono takajalat maassa, etujalat käden päällä ja pää olalla nojaten, tapittaen metrin päässä kulkevia koiria kuin sanoen "Tää on mun isi." Ja kun Kippari on kerran päässyt syliin tai halaukseen, sillä ei ole mikään kiire pois – nimimerkillä 15 minuuttia sängyllä liikkumatta tämä karvakasa kainalossaan maannut. :)

Hellyyskohtaukset ovat aina paikallaan perheen muillekin jäsenille, aina Hiuhaun kennelistä lähtien!

Wannabe-sylikoira...

Nojaustaktiikka toimii jos syliin ei muuten mahdu!