Uusi Vuosi 2013

Täällä suunnassa Uuden Vuoden aatto sujui vaihtelevissa merkeissä. Jo päivällä alkaneet satunnaiset pamaukset eivät paljoa karvakorvaa hetkauttaneet, eikä lisääntyvä pauke iltalenkinkään aikana pelottanut kyllä yhtään. Kovemmille poksuille saattoi ehkä pää kääntyä, mutta sen jälkeen jatkettiin taas vinhaa vauhtia nenä lumihankia nuuskutellen. Ilo ja ylpeys oli ylimmillään hihnan toisessa päässä sen suhteen, miten reipas ja rohkea poika tämä karvapallo onkaan! :)

Sitten se tapahtui. Oma kotikatu näkyi jo horisontissa, kun jostain aivan vierestä kuului suhahdus ja kova pamaus. Kippari hypähti eteenpäin häntä alhaalla selkeästi pelästyneenä. Loppumetrit mentiin Kipparin hurjista menohaluista huolimatta eteenpäin rauhallisesti ja päättäväisesti, kuin mitään ei olisi tapahtunut eikä jääty voivottelemaan, mutta selkeästi paukuttelu alkoi häiritsemään tämän tapahtuman myötä.

Vähän leikityttäisi, mutta keskittyminen herpaantuu herkästi.

Ilta menikin sitten ajoittain läähättävän ja korkeista paikoista (sängyt, sohvat) turvaa hakevan stressaantuneen koiran menoja katsellessa. Itselle oli hieman hankalaa löytää sitä kultaista keskitietä sen suhteen, milloin rapsuttaa ja milloin taas ei, ettei vahingossa rohkaise pelokasta käytöstä. Onneksi illalle löytyi muutakin ohjelmaa, kun 4-vuotias veljenpoika Veeti oli viettämässä Uutta Vuottaan meillä ja loppupeleissä kaikki (muut paitsi Kippari) käyttäytyivät ihan normaalisti. Kippari kurkkikin uteliaasti kaukaa, kun ihmisiä kulki ulko-ovesta aika ajoin katselemaan raketteja sekä tuli uteliaana tutkimaan tinanvalantaa paukkeista huolimatta. Ihan hirveää pelkoa paukkuminen ei siis aiheuttanut, mutta selkeää arkuutta ja stressiä kyllä.

Tekisi mieli syyttää ennen iltakuutta aloittaneita paukuttelijoita, mutta tosiasia on, että sellaisia aina riittää ja toisaalta Kippari olisi saattanut pelästyä myöhemmin tapahtuneita pamauksia joka tapauksessa, naapureita kun tällä meidänkin kadulla riittää. Tapahtunut on tapahtunut eikä menneelle mitään mahda, mutta tulevaisuudessa tavoitteena ehdottomasti saada Kippari taas paukkuvarmaksi – jo ihan Kipparin omaksi parhaakseen! :) Varsinkin, kun paukkuessa ei ole kertaakaan tapahtunut mitään oikeasti pahaa eli se on vain ääni joka pelottaa. Siedätyshoitoa aletaan kokeilemaan pitkin vuotta pienin askelin ja eri metodein, jotta Kipparikin tajuaisi, ettei mitään pahaa tapahdu. Kokemuksia ja erityisesti toimiviksi havaittuja vinkkejä aiheesta otetaan vastaan!

31.12.2012 klo 23:59 – hyvä suoritus Kipparilta poksumisen yltyessä. :)